Wikipedia

Kaiverrus aurinkokeskisestä maailmankuvasta. Teoksessa Andreas Cellarius, Harmonia Macrocosmica, 1708,

Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: oliko aurinkokunta-käsitettä vielä olemassa vai oliko kyse pikemminkin kaikkeudenmallista, tmv.

Aurinkokeskinen maailmankuva eli heliosentrinen maailmankuva (kreikan ΄Ηλιος eli Helios, aurinko) on tähtitieteellinen teoria, jonka mukaan Aurinko sijaitsee aurinkokunnan keskuksessa.

Eräinä ensimmäisinä aurinkokeskistä todellisuuskäsitystä ehdottivat luultavasti pythagoralaiset 300-luvulla eaa. Samaa ehdottivat antiikissa monet muutkin, mutta tämä näkemys ei kuitenkaan yleistynyt. Käyttöön vakiintui Ptolemaioksen maakeskinen eli geosentrinen teoria. Tarvetta parempaan teoriaan ei ollut, koska teoria kykeni selittämään havainnot riittävän tarkasti.

Aurinkokeskisen teorian yleistyminen alkoi vasta 1500-luvulla Nikolaus Kopernikuksen esittämänä versiona. Kopernikus oli puolalainen tutkija, joka ensimmäisenä esitti mullistavan ajatuksen, jonka mukaan planeetat, Maa niiden mukana, kiertävät Aurinkoa. Lopullisen hyväksynnän teoria saavutti Galileo Galilein, Tyko Brahen, Johannes Keplerin ja Isaac Newtonin vaikutuksesta, ainakin eurooppalaisen tieteen piirissä. Galilei teki teorian tunnetuksi. Brahen havainnot planeettojen liikkeistä ja Keplerin työ tämän havaintoaineiston kanssa olivat ristiriidassa maakeskisen mallin kanssa, ja Newtonin painovoimalaki tarjosi mallille selkeän ja yksinkertaisen teoreettisen selityksen, joka lisäksi tuotti erittäin tarkkoja ennusteita. Kopernikuksesta alkanutta todellisuuskäsityksen muutosta kutsutaan usein kopernikaaniseksi vallankumoukseksi.

1700- ja 1800-luvuilla kuitenkin ilmeni, että Aurinko on vain yksi tähti muiden joukossa. 1900-luvulla selvisi, että Linnunrata on vain yksi galaksi muiden joukossa. Näin aurinkokeskinen teoria osoittautui yhdeksi askeleeksi tiellä, joka johti maailmankaikkeuden keskipisteen siirtymiseen yhä kauemmas ihmisestä.

Nykykäsityksen mukaan, johon on vaikuttanut voimakkaasti muun muassa suhteellisuusteoria, kaikki kaikkeuden pisteet ovat fysikaalisesta näkökulmasta samassa asemassa, jolloin mitään tiettyä pistettä ei voida asettaa erikoisasemaan muihin nähden. Tällöin kaikkeuden keskipisteen määrittäminen ei ole mielekästä.