Wikipedia

Avaruusromu maan kiertoradalla

Tammikuussa 1997 maahan syöksynyt Delta 2:n toisen vaiheen ajoainesäiliö

Avaruusromu on Maata avaruudessa kiertävää ihmisen aikaansaamaa romua. Se on miehitettyjen avaruusalusten päästämiä roskia ja jätteitä, astronauteilta kadonneita työkaluja, maalinhitusia ynnä muita pieniä ja vähän suurempiakin kappaleita kuten rikkinäisiä satelliitteja ja kantorakettien vaiheita, jotka aikaansaavat törmäysvaaran satelliiteille ja miehitetyille avaruusaluksille. Törmäykset voivat aikaansaada merkittäviä vaurioita, koska kappaleden törmäysnopeus on suuri, jopa 20 km/s.

[muokkaa] Avaruusromu vaurioitaa avaruusaluksia

Törmäyksiä luotaimiin ja satelliitteihin tapahtuu kuitenkin melko harvoin, koska kiertoradalla on paljon tilaa. Ihmisen aiheuttaman romun lisäksi avaruusaluksiin törmää mikrometeoriitteja. Törmäysten vaarallisuus johtuu siitä, että tyypillinen törmäysnopeus on 11 km/s.

[muokkaa] Seuranta maasta

Esimerkiksi NASAlla on käytössään avaruusromun valvomiseen tarkoitettu tutka- ja kaukoputkiverkosto. Sillä voidaan havaita karkeasti ottaen kaikki metriä pienemmät kappaleet geosynkroniselta radalta ja yli 20 cm:n kappaleet 200 kilometrin korkeudesta.

Yhdysvaltain ja Kanadan ilmapuolustuksen NORADin valvonnan alla olevia kohteita on noin 100 000 kappaletta. NORADilla on suuria tutka-asemia ja optisia mittauslaitteita suurempi määrä kuin NASAlla.

Myös ESA valvoo avaruusromua - vuonna 2009 alkava Space Situational Awareness eli avaruustilannekuva-ohjelma alkaa seurata myös ESAn puitteissa Ranskan ja Saksan sotilaallisilla tutkilla lähiavaruuden kappaleita. Osa ESAn avaruusromumittauksista tehtiin 1990-luvun lopussa Sodankylästä EISCAT-tutkalla.

[muokkaa] Mittauksia avaruudessa

Matalien kiertoratojen mikrometeoriitti- ja avaruusromutörmäyksistä on saatu tarkinta tietoa NASAn LDEF-satelliitista. Se oli kiertoradalla maalitauluna 68 kuukautta ja tuotiin takaisin sukkulalla.

Myös ESAn Eureca-alus ja Hubblen aurinkopanelit on tuotu maahan avaruussukkulalla ja niiden osumia on analysoitu. Suomalainen DEBIE-laite mittaa ESAn PROBA-satelliitilla tällaisia törmäyksiä.

[muokkaa] Osa romusta väliaikaista, osa pysyvää

On arveltu että geosynkronisella radalla avaruusromu voi pysyä joitain kymmeniä tuhansia vuosia ja alemmalla ns. sää- ja vakoilusatelliittien kiertoradoilla muutamia vuosia ilmakehän jarruttavan vaikutuksen vuoksi. Alle 200 km:n korkuiset kiertoradat eivät ole pysyviä, toiminta-aika niillä on vain kuukausia.

Romun palaminen ilmakehässämme muistuttaa melko paljon meteorin tuloa ilmakehään. Maahan palaava avaruusromun kappale näyttää tulipyrstöiseltä valopallolta tai sikarilta tai näiden ryhmältä. Avaruusromu voi olla suurta meteoria värikkäämpi koska satelliiteissa käytetään eksoottisempiakin metalleja, jotka palavat erivärisillä liekeillä. Tunnettu tapaus on Neuvostoliiton ydinkäyttöisen vakoilusatelliitin putoaminen Kanadaan 70-luvulla. NASAn Skylab-avaruusasema putosi 1970-luvulla Australiaan. Tuorein tapaus avaruusromusta oli Mir-avaruusaseman alasajo Tyyneen valtamereen. Tyynessä meressä on alue, johon suuret matalan kiertoradan missionsa päättäneet avaruusalukset pudotetaan.

Vanhimpana avaruusromuna voidaan pitää 1958-03-1717. maaliskuuta 1958 laukaistua Vanguard 1-satelliittia, sillä se ei ole enää toiminnassa ja sitä aiemmin avaruuteen lähetetyt Sputnik 1 ja Sputnik 2 sekä Explorer 1 ovat jo pudonneet maahan. Vanguardin arvellaan pysyvän vanhimpana noin vuoteen 2248 saakka. ^[1]

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Vanguard 1 NASA. Viitattu 2008-03-25.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tähdet ja avaruus -lehden numero 6/2004 [1]