EUnet
Wikipedia
EUnet (alkujaan lyhenne sanoista European UNIX Network), myöhemmin KPNQwest oli eurooppalainen Internet-yhteydentarjoaja, joka toimi 2000-vuosikymmenen alkuun saakka.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Yhtiön juuret ulottuivat vuoteen 1982. Aluksi kyseessä oli löyhä ei-kaupallisten operaattoreiden ryhmittymä, mutta myöhemmin siitä tuli kaupallinen yritys nimellä EUnet International. [1] EUnet oli useassa maassa ensimmäinen korkeakoulujen ulkopuolinen yhteydentarjoaja.
Vuonna 1998 yritys myytiin yhdysvaltalaiselle Qwestille, jolloin sen nimeksi tuli KPNQwest. Yhtiö ehti rakentaa muutaman vuoden aikana 13 000 kilometriä pitkän runkoverkon. Vuonna 2002 KPNQwest ajautui IT-kuplan puhjettua konkurssiin. Osasyynä konkurssiin olivat yhtiön tekemät tiedonsiirtokapasiteetin vaihtokaupat, jotka olivat keinotekoisesti kasvattaneet yhtiön tulosta. KPNQwestin maakohtaiset tytäryhtiöt myytiin eri toimijoille. [1]
[muokkaa] EUnet Suomessa
Suomessa EUnet-verkon toiminta alkoi vuonna 1985, kun Suomen UNIX-käyttäjäin yhdistys (FUUG) otti hoidettavakseen sen toiminnan. [2] Vuoden 1993 alusta alkaen verkon toiminnasta vastasi EUnet Finland Oy, jonka yksi omistajista FUUG oli. [2] EUnet oli hallinnoinut .fi-verkkotunnuksia siihen saakka ja hoiti sen jälkeen niiden teknistä ylläpitoa vuoteen 2002. [2][3] Suomen tytäryhtiö selvisi KPNQwestin konkurssista, ja se myytiin Saunalahti Groupille, joka palautti EUnet-brändin käyttöönsä. [1] Myöhemmin Elisa osti Saunalahden.
[muokkaa] Henkilöitä
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 EUnetin historia EUnet Finland. Viitattu 14.7.2008.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 History of Internet in Finland Suomen Internet-yhdistys. Viitattu 14.7.2008.
- ↑ Verkkotunnushallinnon tekninen ylläpito uudistuu - tekninen rekisterinpito siirtyi Viestintävirastolle Viestintävirasto. Viitattu 3.8.2008.

