Julkishyödyke
Wikipedia
Julkishyödyke on taloustieteellinen käsite hyödykkeestä, jolla on kaksi ominaisuutta:
- Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki.
- Se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä.
Julkishyödyke on puhdas, mikäli sillä on molemmat ominaisuudet. Käytännössä käsitettä julkishyödyke käytetään epäpuhtaistakin hyödykkeistä. Useimmiten julkishyödyke ei esimerkiksi koske koko maailmaa tai edes koko yhteiskuntaa, vaan pelkästään yhtä paikallista aluetta.
Julkishyödyke ei tarkoita julkisyhteisön, kuten valtion tai kunnan, tuottamaa hyödykettä. Julkisyhteisöt tuottavat myös monia yksityishyödykkeitäkin kuten terveydenhoitopalveluja. Julkishyödykkeen vastakohta on yksityishyödyke.
Esimerkki julkishyödykkeestä ja niihin liittyvistä ongelmista on pato, josta hyötyy joka ikinen maanviljelijä, joka sen takana on. Jotta padon voisi rakentaa, tarvitaan sille rahoitus, jota voi kuitenkin olla vaikea saada maanviljelijöiltä vapaaehtoisesti. Moni maanviljelijä voisi yrittää vapaamatkustajaksi väittäen, ettei juurikaan tarvitse patoa eikä siten suostu maksamaan sitä. Joku maanviljelijä saattaisi väittää päättäneensä ryhtyä viljelemään riisiä, joten pato itse asiassa haittaisi hänen toimintaansa. Muita julkishyödykkeitä ovat esimerkiksi tiet, katuvalot, laki, sotilaallinen puolustus, palokunta, majakat, puhdas ilma ja muut ympäristön tarjoamat "hyödykkeet", informaatiohyödykkeet kuten ohjelmistokehitys (varsinkin avoin) sekä monet keksinnöt. Myös radio- ja tv-lähetykset ovat julkishyödykkeitä, jos kaikilla on mahdollisuus vastaanottaa lähetyksiä.
Useimmiten ongelmien takia julkishyödykkeitä ei tuoteta yksityisesti, vaan ne kuuluvat pikemminkin julkiseen sektoriin. Tämä johtuu siitä, että kansantaloudellisesti kannattavin hinta julkishyödykkeen käytölle on rajakustannuksen hinta, joka julkishyödykkeissä taas on nolla tai lähellä nollaa. Tällä hinnalla yksityinen toimija ei voisi rahoittaa hyödykkeen tuottamiseen vaadittavaa investointia. Kollektiivinen toiminta analysoi mahdollisuuksia, joilla julkishyödykkeitä voidaan järjestää kuluttajien vapaaehtoisella keskenäisellä toiminnalla ilman valtiota. Lisäksi teknologian edistyksen myötä julkishyödykkeiden käyttöä voidaan hallita ja valvoa paremmin. Näin esimerkiksi televisiolähetyksien vastaanottamista on opittu kontrolloimaan siten, ettei niitä voi enää useissa tapauksissa laskea julkishyödykkeiden joukkoon.