Kaamos
Wikipedia
Kaamos eli polaariyö on vuotuinen ajanjakso, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Ilmiö esiintyy maapallon napapiireillä ja niitä korkeammilla leveysasteilla. Mitä lähemmäs napoja mennään, sitä aikaisemmin kaamos alkaa ja sitä pidempi on kaamosaika. Vaikka kaamoksen alkamisrajana teoriassa ovat napapiirit, niin ilmakehän vaikutuksen vuoksi absoluuttisen tarkkaa rajaa on hyvin vaikea määritellä. Siellä missä on kaamosta, on myös yöttömiä öitä. Napapiirillä on auringoton päivä 21. joulukuuta tai 22. joulukuuta.
Suomessa kaamosta tavataan Lapissa. Ihmisiin kaamos saattaa vaikuttaa negatiivisesti, ja pimeys voi laukaista kaamosmasennuksen tai aiheuttaa ylimääräistä väsymystä, kaamosväsymystä.[1]
Suomen pohjoisimmassa pisteessä kaamos kestää 51 vuorokautta.[2]
[muokkaa] Päivämääriä
- Aikaisimmillaan kaamos alkaa pohjoisnavalla (90,0° N) 24. syyskuuta ja myöhäisimmillään Jällivaarassa, Pajalassa ja Kantalahdessa (67,1° N) 20. joulukuuta.
- Aikaisimmillaan kaamos loppuu Jällivaarassa, Pajalassa ja Kantalahdessa 22. joulukuuta ja myöhäisimmillään Pohjoisnavalla 19. maaliskuuta.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kaamosväsymys ja -masennus on erittäin yleistä. Tervemedia: Verkkoklinikka 18.12.2002. Coronaria Media Oy.
- ↑ Talvi Ilmatieteen laitos. Viitattu 25.11.2008.
