Legenda
Wikipedia
Legenda on kristillisestä pyhimyksestä kertova taru[1], jossa keskeisessä osassa ovat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot eli miraakkelit. Legendat oli tarkoitettu kirkossa luettaviksi.
Suomalaisen kansanperinteen legenda Savilinnut kertoo, kuinka Jeesus loi linnut savesta. Suomessa on myös legendoja Neitsyt Mariasta, maan emosesta ja Piispa Henrikin ihmeteoista. Eino Leinon teos Helkavirret edustaa näitä uudempia legendoja.
Termin legenda käyttö on laajentunut nykyään tarkoittamaan kaikenlaisia tarinoita, niin uskonnollisia kuin historian tapahtumiin pohjautuviakin. Legenda tarkoittaa puhekielessä jopa kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvia urheilijoita tai jopa kuvitteellisia mainoshahmoja (esimerkiksi "Kari Grandi, kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda"). Joitakin Lapissa eläneitä tai siellä vaikuttaneita henkilöitä tai tapahtumia on kutsuttu Lapin legendoiksi. Vielä uudempaa legendaperinnettä edustavat urbaanit legendat.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kotus, Perussanakirja, 1997: "legenda: pyhimystarina, -taru."
