Markkinahäiriö
Wikipedia
Markkinahäiriö on taloustieteellinen termi, jossa markkinat eivät allokoi tai tuota tehokkaasti hyödykkeitä. Yleisemmin markkinahäiriö tarkoitaa tilannetta, jossa yksilöiden oman edun tavoittelu johtaa huonoihin seurauksiin yhteiskunnalle. Käsitteen markkinahäiriöstä on ensimmäistä kertaa esittänyt viktoriaanisen ajan filosofi Henry Sidgwick.[1] Taloustieteilijät käyttävät erilaisia malleja tällaisten tilanteiden kuvaamiseen. Kaksi markkinahäiriöiden pääsyytä ovat:
- markkinoiden epäoptimaalinen rakenne
- kaikkia haittoja tai hyötyjä ei sisäistetä hintoihin, jonka vuoksi päätöksenteko markkinoilla vääristyy.
Epäoptimaalinen markkinarakenne on muun muassa seuraavissa tapauksissa::
Luonnollisen monopolin tapauksessa yrityksellä on pitkällä aikavällä laskevat keskimääräiset kustannukset. Tällöin monopoli ei ole välttämättä epäoptimaalinen.
Ongelma liittyy haittojen tai hyötyjen sisäistämiseen esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:
Näitä ongelmia voidaan yrittää ratkoa muun muassa säätelyllä tai muuten valtion puuttumisella. Toisinaan on mahdollista perustaa markkinat sinne mistä ne puuttuvat.
Taloustieteen valtavirran tutkimuksesta huomattava osa liittyy markkinahäiriöiden tutkimukseen. Kaikki taloustieteilijät eivät kuitenkaan ole hyväksy markkinhäiriötä käsitteenä. Niin sanottua laissez-faire-näkemystä kannatavat, lähinnä itävaltalaisen taloustieteen edustajat sekä libertaarit, eivät halua lisätä valtion roolia tai säätelevän markkinoiden toimintaa. Marxilaiset puolestaan tyypillisesti uskovat, että yksilöllinen tuotantovälineiden omistus on ongelma itsessään ja että talouden resurssit pitäisi jakaa muutoin kuin markkinamekanismin kautta. Heidän näkemyksensä siis poikkeaa markkinahäiriön käsitteestä, koska he pitävät kaikkea markkinoiden toimintaa huonona.