Wikipedia

Pareto-tehokkuus tai Pareto-optimaalisuus on peliteoreettinen kriteeri, joka viittaa tilanteeseen, jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun asemaa. Pareto-parannus parantaa jonkun asemaa huonontamatta kenenkään muun asemaa. Pareto-tehokkuus on tärkeä käsite taloustieteessä.

Käsitteen on kehittänyt italialainen taloustieteilijä Vilfredo Pareto tutkiessaan taloudellista tehokkuutta ja tulonjakoja.

Voidaan osoittaa, että teoriassa vapaat markkinat tuottavat aina Pareto-tehokkaan lopputuloksen. Tulos tunnetaan nimellä ensimmäinen hyvinvointiteoreema (engl. first welfare theorem). Matemaattisen todistuksen esittivät ensimmäisenä Kenneth Arrow ja Gerard Debreu. Tosin todistuksessa tarvitaan hyvin rajoittavia oletuksia, jonka vuoksi tulos ei välttämättä kuvaa talouden toimintaa käytännössä. Tarvittavat oletukset ovat:

• Kaikille mahdollisille hyödykkeille on markkinat
• Markkinoilla on täydellinen kilpailu
• Transaktiokustannukset ovat merkityksettömän pieniä

Pareto-tehokkuus ei ole yksinään riittävä kriteeri oikeudenmukaisen resurssien jaon tekemiseen. Esimerkiksi yhteiskunta, jossa diktaattori omistaa kaiken omaisuuden on Pareto-tehokas, koska kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta diktaattorin asemaa. Aina on siis olemassa useita Pareto-tehokkaita resurssijakoja eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen ilman lisäoletuksia. Hyvinvointitaloustiede tutkii vaihtoehtoisia lisäoletuksia.

[muokkaa] Katso myös

• Kaldor-Hicks -tehokkuus
• X-tehokkuus
• Allokointitehokkuus