Penkinpainajaiset
Wikipedia
Penkinpainajaiset eli penkkarit järjestetään joka helmikuussa abiturienttien (abien) päättäessä varsinaisen opiskelunsa. Lukion ylimmällä luokalla varsinainen koulutyö päättyy muista koululuokista poiketen jo helmikuussa, nykyisin kurssimuotoisissa lukioissa yleensä lukuvuoden 3. tai 4. jakson päättyessä helmikuun alkupäivinä. Tämän jälkeen kevätlukukauden loppuosan aikana (4. ja 5. jakson aikana) abiturienteille pidetään ainoastaan ylioppilastutkinnon kirjalliset kokeet sekä eri aineissa suulliset kuulustelut (tenttikausi). Nykyisin hieman varsinaisen koulutyön päättymisen jälkeen, yleensä 7. viikon torstaina (aikaisinaan 12. ja viimeistään 18. helmikuuta) vietettävä penkinpainajaispäivä on karnevaalihenkinen rieha ja abeille viimeinen tilaisuus irrotella ennen siirtymistä lukulomalle ylioppilaskirjoituksia varten.
Penkkareissa eri lukioiden viimeisellä luokalla olevat ovat perinteisesti ajelleet kuorma-autojen kyydissä ympäri kaupunkinsa keskustaa heitellen makeisia. Kuorma-autoihin on myös tapana kiinnittää suurikokoisia maalauksia, joiden on määrä kertoa, minkä koulun abiturientit ovat kyseessä sekä viihdyttää ohikulkijoita. Yleisiä maalauksia kuorma-autoissa ovat pilakuvat tai muu leikittely jollain ajankohtaisella aiheella sekä sen soveltaminen koulumaailmaan. Kuorma-autojen maalaamiseen liittyy kiinteästi kilpailuhenki paikkakunnilla, joissa lukioita on useampia.
Useimmissa lukioissa abeilla on tapana pukeutua naamiaisasuun kyseiseksi päiväksi. Joissakin koulussa kaikkien naamiaisasut noudattavat ennalta määrättyä teemaa tai aihepiiriä, toisissa taas abiturientit saavat pukeutua vapaasti miksi tahansa. Monissa kouluissa noudatetaan myös abien luokanvalvojien pukeutumissääntöä.
Penkinpainajaisia seuraavana päivänä lukion kakkosluokkalaiset, joista abien lähdettyä on tullut koulun vanhimpia, viettävät vanhojenpäivää.
