Rastafari
Wikipedia
Rastafari on 1930-luvulla Jamaikalla syntynyt Vanhaan testamenttiin pohjautuva uskonto.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rastafari-liikkeen synty
1930-luvulla syntyi Jamaikalla Vanhan testamentin sekä muinaisen afrikkalaisen tradition pohjalta mustaihoisen väestön keskuudessa rastafari-liike. Tuolloin perustettiin useita veljeskuntia, joissa rastafarit eli rastat elivät "babylonista" eli maallisesta yhteiskunnasta eristäytyneinä. Suurin ja tunnetuin varhaisista rastayhteisöistä oli Leonard Howellin perustama Pinnacle, joka sijaitsi St. Catherinessa. Rastafari-kultti ei sinänsä ollut syntyaikoinaan aivan uusi ilmiö, vaan monet siihen sisältyvät piirteet olivat vaikuttaneet jamaikalaiseen elämään 1900-luvun alusta saakka.
Jamaikalla rastat joutuivat usein vainon kohteeksi uhmattuaan ensin brittiläistä siirtomaahallintoa ja Jamaikan itsenäistymisen jälkeen maan poliittista ja taloudellista eliittiä.
[muokkaa] Rastafarien oppeja
Koska rastafari-liike suo jäsenilleen vapauden henkilökohtaiseen itseilmaisuun ja jumalanpalvelukseen, rastafari-liikkeen sisäiset opit ja rituaalit eivät ole täysin yhdenmukaisia. Useimpia rastafareja niin Jamaikalla kuin muuallakin maailmassa kuitenkin yhdistää usko siihen, että Etiopian viimeinen keisari, Hänen Majesteettinsa Haile Selassie I, oli jumalallinen hallitsija, joka polveutui suoraan vanhatestamentillisen hallitsijasuvun suurista kuninkaista Daavidista ja Salomosta. Rastafareille leimallisia piirteitä ovat myös vastenmielinen suhtautuminen länsimaiseen kulttuuriin, jonka he katsovat ylläpitävän riistoa ja eriarvoisuutta sekä haave mustien paluumuutosta Afrikkaan. Viimeksi mainittua monet rastafarit ovat viime vuosikymmeninä yrittäneet toteuttaa muuttamalla Etiopiassa sijaitsevalle Shashamanen maa-alueelle, jonka Haile Selassie I luovutti hallintokaudellaan käytettäväksi paluumuuttoa varten.
Etiopian arvostus rastafarien keskuudessa juontuu suurelta osin sen erityisestä asemasta Vanhassa testamentissa. Legendan mukaan Etiopia on myös maa, jonne kymmenen käskyä sisältävä Liiton arkki ja Salomoninen sukulinja siirtyivät Israelista. Etiopialaisen historian mukaan Haile Selassie I polveutuu suoraan juuri tästä samasta sukulinjasta, jonka toisesta haarasta myös Jeesuksen kerrotaan Uudessa Testamentissa periytyvän:
Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen. (Matteuksen evankeliumi 1: 17)
Lisäksi Etiopia on ainoa Afrikan valtio, joka pystyi 1800-luvulla torjumaan länsimaisen imperialismin ja säilyttämään itsenäisyytensä. Etiopian keisari Haile Selassie I (alkuperäiseltä nimeltään Ras Tafari Makonnen) itse ei kuitenkaan ollut rasta, vaan kristitty, kuten hänen asemansakin edellytti.
[muokkaa] Rastafarien elämäntavan piirteitä
Todellisen rastafarin sanotaan syövän vain I-tal -ruokavalion mukaista kasvisruokaa, joka ei sisällä suolaa, eläinperäisiä aineksia tai keinotekoisia säilöntä- tms. aineita, ja tähtää mahdollisimman luonnonmukaiseen elämiseen ja olemiseen. Rastafari pyrkii useasti kasvattamaan itse oman ravintonsa ja valmistamaan itse sen mitä tarvitsee, päämääränään taloudellinen riippumattomuus ja omavaraisuus. Rastafari pyrkii ylläpitämään hyvää fyysistä, psyykkistä ja spirituaalista kuntoa ravinnon, terveiden elämäntapojen ja meditaation kautta, eikä pelkää mitään aineellista menetystä - paitsi (ehkä) sellaista tilannetta, että menettäisi hiuksensa ja partansa. Takkutukka ja -parta on Vanhan testamentin 4. Mooseksen kirjassa säädetyn nasiirilain mukainen merkki liitosta Kaikkivaltiaan kanssa. "Niin kauan kuin lupaus (omistaa elämänsä Jumalalle) on voimassa, ei partaveitsi saa koskea nasiirin tukkaa eikä partaa. Koko sen ajan, jonka hän on vihkiytynyt Herran nasiiriksi, hän on pyhä ja hänen on sen tähden annettava hiustensa kasvaa vapaasti." (4. Moos: 5)
Raamattu on yksi rastafarin keskeisistä tiedon ja elämäntotuuksien lähteistä. Erityisen merkityksekkäitä rastoille ovat Vanhan testamentin ennustukset, joiden uskotaan kertovan Haile Selassiesta ja mustille luvatusta maasta Etiopiassa. Rastafari uskoo Ras Tafarin täydelliseen jumaluuteen. Tämä usko tukee uskomusta hänen omasta jumalallisuudestaan Jahin tai Jehovan eli Jumalan lapsena. Haile Selassien ruumiillinen kuolema ei tappanut uskoa Ras Tafariin. Rastafarien elämäntavat saattavat erota paljonkin toisistaan, eikä yhtä elämäntapaa pidetä liikkeessä ainoana oikeana. Yhteistä aidoille rastoille on kuitenkin negativiinen asenne homoseksuaalisuuteen ja rodunsekoitukseenlähde?.
Ganja on yksi olennaisimpia asioita rastafarin elämässä. Rastafarit eivät pidä ganjaa huumeena vaan se on rastoille pyhä sakramentti. Sitä käytetään mietiskelyn apuvälineenä, jumalanpalveluksissa (Haile Selassie I) sekä muissa rituaaleissa, itselääkinnässä ja monissa muissa rastafarin päivittäisissä aktiviteeteissa. Esimerkkinä ns. "Reasoning-kokoontumiset" joissa rastarit kokoontuvat ylistämään jumalaansa ja laulamaan lauluja jotka useasti kertovat mm. orjuudesta, köyhyydestä, kurjuudesta sekä muista yhteiskunnallisista epäkohdista (Babylon) ja pohdiskelemaan näitä asioita yhdessä. Kaikesta tästä huolimatta ganja luokitellaan Jamaikalla huumausaineeksi, ja sen käytöstä tai hallussapidosta seuraa lain mukaan rangaistus.
[muokkaa] Rastafarit ja reggae
Jamaikan rastaliikkeen piirissä suhtautuminen reggaemusiikkiin ja sitä harrastaviin ihmisiin on vaihtelevaa. Mitään suoraa yhteyttä rastoilla ja reggaemusiikilla ei ole, vaikka niin yleisesti kuvitellaankin. Suurin osa rastavanhimmista (rasta elders) pitää reggaeta kielteisenä asiana. Rastafarien omaa pyhää musiikkia on kokoontumisissa soitettava nyahbinghi- eli binghi-musiikki, jossa jykevän rummutuksen säestämänä "chantataan" eli veisataan ylistystä Elävälle Jumalalle sekä tuomion tulta Vatikaanin vallan, homoseksuaalisuuden ja muun babylonin ylle.
Kaikesta huolimatta monet reggaemusiikin esittäjät ja kuuntelijat ovat itse halunneet samaistua rastafareihin. Rastafarien dreadlocks-tukka on reggaeharrastajien keskuudessa yleinen, ja kantaaottavien reggaelaulujen sanoitukset myötäilevät usein rastafarien näkemyksiä. Reggaen tyylisuunnista varsinkin roots reggae heijastelee läheisesti rastafari-uskonnollisuutta. Ulkopuoliset tarkkailijat eivät aina osaa tehdä eroa uskonnollisten rastafarien ja rastafari-vaikutteisen alakulttuurin piirissä elävien reggaeharrastajien välillä.
[muokkaa] Kirjallisuutta
Kari Kosmos: Natty Congo Bongo. Juurijuttuja Jamaikalta. Jyväskylä: Like, 2002.
Ringo Ringvee: Rastafari: Kingstonin slummeista internetiin. – Vanhat jumalat – uudet tulkinnat. Näköaloja uusiin uskontoihin Suomessa. (toim. Jussi Niemelä) Helsinki: Helsingin yliopiston uskontotieteen laitos, 2001; s. 161–178.
| Merkittävimmät uskonnot |
|
|||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Muinaisuskonnot |
Muinainen Egypti · Muinainen Lähi-itä · Muinainen Kreikka · Germaanit · Keltit · Skandinaavit · Slaavit · Suomalaiset · Gnostilaisuus · Uusplatonismi · Muinainen Rooma · Mithralaisuus |
|||||||||||||
| Uskontotiede |
Teologia · Uskonnon alkuperä · Uskonnon kehitys · Uskonnonfilosofia · Uskontoantropologia · Uskontohistoria · Uskontopsykologia · Uskontososiologia |
|||||||||||||
| Sekularismi |
